Karhunkierros 3 päivässä

Karhunkierros 80 km

Suomen suosituin ja kuuluisin vaellusreitti löytyy Kuusamosta. Oulangan kansallispuistossa ja Rukan ympäristössä kiertävälle noin 80 km pituiselle Karhunkierrokselle voi lähteä joko Hautajärveltä kohti Rukan kylää tai toisinpäin. Koko reitin vaeltaminen kestää 3-7 päivää vaeltajan kunnosta riippuen.

Karhunkierrosreitti on merkitty selvästi maastoon oranssinvärisin maalimerkein ja opasteviitoin, joten eksymisvaaraa ei ole. (Pieni Karhunkierros on merkitty maastoon vihrein maalimerkein ja opastein). Karhunkierros kulkee pääosin Oulangan kansallispuistossa: asumattomissa, erämaisissa luonnonmetsissä vesistöjä seuraten. Korkeuserot ovat melko suuria ja koko reitin vaeltaminen vaatii hyvää kuntoa ja retkeilykokemusta.

OSA KANSALLISMAISEMAAMME

Karhunkierroksen maisemille ovat luonteenomaisia korkeat metsäiset vaarat, syvissä kuruissa virtaavat koskiset joet, jylhät rantakalliot, harjut ja mäntykankaat. Arvokkaan luonnon kulumisen estämiseksi retkeilijöiden toivotaan pysyvän merkityllä reitillä. Kulkemista helpottamaan on rakennettu pitkospuita ja riippusiltoja.

Yöpymistä varten reitin varrella on lukuisia autiotupia ja laavuja sopivien vaellusmatkojen välein.

Tulentekopaikat on merkitty selkeästi maastoon. Juomavesi kannattaa aina keittää (suolampien vettä ei suositella käytettäväksi) tai ottaa pulloihin mukaan asiakaspalvelupisteistä.

LUONTONÄHTÄVYYDET

Karhunkierroksen varrella on monia merkittäviä luonnonnähtävyyksiä. Reitin eteläosassa voit ihailla avaria näkymiä Rukan, Valtavaaran ja Konttaisen rinne- ja lakipoluilta. Niitä seuraavat etelästä lukien koskipaikkoina tunnetut Jyrävä, Aallokkokoski, Myllykoski, Kiutaköngäs ja Taivalköngäs. Matkan jatkuessa nähtävyyksiä reitin varrella ovat  Ristikallion näköalapaikka, Savinajoen laakso ja Oulangan kanjoni sekä Rupakivi. Reitin pohjoispäästä Hautajärveltä erkanee Sallan UKK-reitti pohjoiseen.

Lähde http://www.luontoon.fi

Karhunkierros kolmessa päivässä.

Näin etenimme

Ajankohta syyskuun puoliväli.

1. Päivä

Hautajärvi – Oulangan leirintäalue, 28 km (tekstien lähde: www.luontoon.fi)

Pohjoisin Karhunkierroksen osuus lähtee Oulangan kansallispuiston pohjoisosasta Hautajärven kylästä ja päättyy Oulangan luontokeskukselle Liikasenvaarantien varteen. Reitti kulkee enimmäkseen kuivassa kangasmaastossa, mutta matkan varrella voi ihailla paikka paikoin myös kallioita, rotkoja ja runsaita lehtoja. Oulankajoki ylitetään Savilammen ja Taivalkönkään kohdalla riippusilloilla. Osuus on helppokulkuinen ja sen ohjeellinen kulkuaika on noin 2 – 3 päivää.

Hautajärveltä lähdettäessä ensimmäinen taukopaikka on Perttumakosken laavu noin 7 km Hautajärveltä. Seuraavalle Vasajängänojan laavulle on matkaa 6 km ja sitä ennen on yksi Oulangan kansallispuiston nähtävyyksistä Rupakivi.

Noin puolimatkassa (15 km Hautajärveltä), Oulankajoen rannalla sijaitsee Savilammen autiotupa sekä Oulangan kanjoni. Nelisen kilometriä Savilammelta etelään Oulankajoen törmällä on Taivalkönkään autiotupa.

Taivalkönkäältä reitti siirtyy Oulankajoen yli kahden riippusillan kautta. Siitä eteenpäin taukopaikkoja osuudella ovat Runsulammen telttailualue sekä osuuden päätepisteessä Oulangan leirintäalue ja Oulangan luontokeskus.

2. päivä

Oulangan leirintäalue – Juuma, 31 km (tekstien lähde: www.luontoon.fi)

Retken voi aloittaa joko Oulangan luontokeskukselta tai Oulangan leirintäalueelta, joka sijaitsee noin 1½ km luontokeskuksesta pohjoiseen. Osuuden vaativin väli on Päähkänäkalliolta Kitkajokivarteen, josta jatketaan kiertäen Pientä karhunkierrosta Juuman kylään. Myös Pieni karhunkierros-reitti luokitellaan vaativaksi. Osuuden ohjeellinen kulkuaika on noin 2 päivää, mutta pelkkään kävelyyn ilman taukoja menee noin 8-9 tuntia.

Reitin alkumatka luontokeskukselta Kiutakönkäälle on melko vaativa. Tämän jälkeen alkaa osuuden helppokulkuinen, metsäinen osuus, joka jatkuu aina Jussinkämpälle saakka. Kiutakönkäältä reitti jatkuu ratisevan kuivia mäntykankaita pitkin ja laskeutuu alas lehtopuron ääreen, josta jatketaan Oulankajokivartta uudelle Ansakämpälle. Autiotuvalta reitti etenee kohti ns. Kitkanniemen aluetta seuraavalle tuvalle, Jussinkämpälle, jonka jälkeen seuraa reitin vaativin osuus: laskeutuminen Päähkänäkalliolta alas jyrkkää rinnettä, ja sen jälkeen kulku Kitkajoen varren kivikkoista rantaa Juumaan.

Päähkänäkallion rinteen alla reitti yhtyy Pieneen karhunkierrokseen. Retkeilijä voi valita, haluaako kulkea Juumaan Pientä karhunkierrosta myötä- tai vastapäivään. Vastapäivään eli Kallioportin kautta kierrettäessä reitillä on Myllykosken riippusilta, Kallioportin näköalapaikka sekä Myllykosken päivätupa. Myötäpäivään kierrettäessä matkalle osuu mm. komea Jyrävän putous, Siilastupa sekä Harrisuvannon riippusillat. Reittiosuus päättyy Juumaan.

3. päivä

Juuma – Rukatunturi, 24 km (tekstien lähde: www.luontoon.fi)

Juumasta Rukatunturille vievä osuus kulkee vaaramaisemissa. Reittiosuuden alku on helppokulkuista metsäistä maastoa, mutta tunturi- ja vaaraosuuksilla reitti muuttuu vaativaksi. Osuuden ohjeellinen kulkuaika on noin 2 päivää.

Juumasta Porontimajoelle vaeltaminen ei vaadi suurempia ponnisteluja, mutta reitin edetessä Kumpuvaaran maisemiin sen vaativuustaso nousee. Osuuden loppupuolella vaeltaja kohtaa Konttaisen ja Valtavaaran. Vaarajonon korkein kohta, Valtavaaran huippu, kohoaa 491 metrin korkeuteen. Vaellus päättyy Rukatunturin juurelle, Rukan keskusaukiolle.

YHTEENVETO

Vaativuusluokka: Keskivaativa reitti 
Reittiä hoitavat Metsähallitus ja Kuusamon kaupunki.
Sijainti: Pohjois-Pohjanmaa ja Itä-Lappi, Kuusamo ja Salla, Oulangan kansallispuisto, Valtavaara-Pyhävaara.
Näkemistä: Oulangan kanjoni, Oulankajoki, Kiutaköngäs, Jyrävä, Kitkajoki, riippusillat.
Soveltuvuus: Vaatii perusretkeilytaitoja, soveltuu kaikille retkeilijöille, myös kokemattomille.
Palvelut: Oulangan luontokeskus, Oulangan kansallispuisto leirintäalue, autio-, päivä- ja vuokratupia, tulentekopaikkoja, kotia ja laavuja, riippusiltoja, kuivakäymälöitä.
Pituus: 82 km (koko kierros), useita lyhyempiä reittivaihtoehtoja (18 – 31 km). Reittimerkintänä  oranssit maalimerkit puissa.
Retkeilyajat: Kuljettavissa varmimmin 1.6.–15.10. Talvisin Oulangan luontokeskukselta Juumaan on mahdollista hiihtää tai lumikenkäillä. Sesonki heinä–elokuu, hiljaisinta toukokuun lopussa ja lokakuussa.